Tekevä tietoturvatoimisto

Monti on syntynyt halusta tarjota asiakaslähtöisiä ja ratkaisukeskeisiä tietoturvapalveluita.

Alkuvuodesta 2022 me, neljä tietoturva-alan asiantuntijaa, tunnistimme yhteisen halun muuttaa alaa. Montin perustamisen taustalla oli näkemys siitä, että tietoturva-ala kaipasi asiakaslähtöisempää ja tekevämpää otetta, joka keskittyisi ratkaisemaan ongelmia sen sijaan, että vain osoiteltaisiin puutteita.

Tämän vision pohjalta perustimme Montin, uuden ajan tietoturvayrityksen, joka keskittyy asiakkaisiinsa, heidän tietoturvaongelmiensa ratkaisemiseen ja kestävän tietoturvakulttuurin luomiseen. Motivaatiomme on auttaa yrityksiä saavuttamaan turvallisempi ja menestyksekkäämpi tulevaisuus.

Montin arvot

Avoin ja rehellinen

Asiakkaamme eivät ole sidottuja meihin. Omistajuus kaikista työmme tuloksista ja niiden taustamateriaaleista kuuluu asiakkaillemme, jotka voivat koska tahansa luopua yhteistyöstä kanssamme. Olemme työntekijöiden omistama asiantuntijayritys. Kaikilla montilaisilla on mahdollisuus omistaa Montia. Meillä on sisäisesti avoimet palkkiomallit ja kaikilla montilaisilla on pääsy niin talouslukuihin kuin hallituksen pöytäkirjoihin.

Kestävä asiantuntijuus

Montilla on tarkat ja konkreettiset rajat työn tekemiselle – asiakkaidemme ja itsemme parhaaksi. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että yhteydenpito tapahtuu aina asiakkaan aikaa kunnioittaen yleisten työaikojen puitteissa. Meillä ei viestitellä sisäisesti eikä ulkoisesti ilta- ja aamuseitsemän välillä. Kannustamme montilaisia monipuoliseen liikuntaan ja teemme sitä myös yhdessä.

Ympäristö

Monti tekee matkaa kohti kestävää liiketoimintaa. Olemme ottaneet ensimmäisiä askeleita kohti hiilinegatiivisuutta. Matkamme on kuitenkin vasta alkutaipaleella. Tähtäämme systemaattiseen ympäristökuormituksemme seurantaan ja pienentämiseen myös asiakasprojekteissamme.

Montin nimi on peräisin Montipora-korallisuvusta, joka on värittänyt maailman meriä jo satojen miljoonien vuosien ajan. Samoin kuin korallit toimivat osana ekosysteemiä riuttojen kanssa, tietoturvatoimisto Monti toimii yhteistyössä asiakkaidensa kanssa tietoturvan kehittämisessä. Monti auttaa luomaan ja pitämään yllä turvallista liiketoimintaympäristöä, jossa asiakkaamme voivat keskittyä menestymään.

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi niin olemme yhteydessä.

Voit myös olla suoraan yhteydessä meihin puhelimitse tai sähköpostitse.

050 556 7764
monti@monti.fi

Tietoturvatoimisto Monti
Monti Oy Linnoitustie 6 02600 Espoo
Y-tunnus 3271673-2